Voi Lupin-parka! Eikö ne vastoinkäymiset ikinä lopu? Kohtalo saattaa rakastaa Lupinia, mutta ei hänen rakastajattariaan.

~*~

Kaksi neitoa heräsi kodissaan keskellä yötä meteliin alakerrassa. He vilkaisivat ikkunasta alas ja näkivät että ikkunasta lähti kaksi miestä tikapuita pitkin, kantaen jotakin.  Neidit menivät paniikkiin, mutta soittivat lopulta palvelijoiden kutsumiseen tarkoitettua kelloa. Alakerrasta kuului kamppailun ääniä. Tytöt juoksivat alakertaa kohti, ja heitä vastassa oli mies lyhty kädessä. Mies otti hattunsa, kumarsi neidoille ja lähti. Tytöt jatkoivat matkaa työhuoneeseen josta metelit oli kuuluneet. Toisen neidin isä, toiselle eno, makasi elossa lattialla, mutta hänen uskollinen toverinsa oli kuollut. Raymonde-niminen neito otti kiväärin seinältä, tähtäsi ikkunasta ulos kohti heille kumartanutta varasta ja ampui. Mies kaatui hetkeksi, mutta jatkoi matkaansa. Raymonde, Victor ja Albert kiersivät kaikki asemiin, mikäli mies pyrkisi pois talon alueelta, mutta mies ei tullut. Hän oli kadonnut.
Asiaa tutkittiin vain murhana, eikä ryöstönä, sillä mitään ei puuttunut. Tutkimuksiin sekaantui nuori mies, jollei jopa poika, joka oli teräväpäisyydestään kuuluisa koulunsa alueella. Hän selvitti, että varas oli Arséne Lupin, mutta murhaaja hän ei ollut. hän päätteli myös, että Lupin ei ollut poistunut vielä kartanon alueelta, sekä Lupinin varastamat esineet oli tosiaan viety, ja niiden väärennökset laitettu tilalle. Ja lopulta, he löysivät pienen salaisen onkalon, jossa makasi ruumis. Ja saivat selville että neljä arvokasta taulua, sekä pyhimysten patsaat oli väärennetty, ja oikeat viety. Lupinin alaisten kosto tämän kuolemasta oli suloinen: Raymonde katosi, ja hänen ruumiinsa kellui meren rannalle muutamaa päivää myöhemmin. Mutta tämä nuori etsivä, Beautrelet, ei uskonut vähääkään Lupinin kuolemaan. Hän selvitti Lupinin oikean olinpaikan ja aikoi tehdä asiasta lehtiartikkelin. Lupin pyysi, käski, anoi ja uhkasi että Beautrelet jättäisi hänet rauhaan ja peruisi kirjoituksensa, mutta tämä ei suostunut. Heistä oli tullut vihollisia. Ja niin alettiin pelaamaan likaisesti, Lupin uhkasi kidnapata Beautreletin isän ja Beautrelet ei silti luopunut  kirjoituksestaan ja lähti. Kidnappaus kävi toteen. Niihin aikoihin myös Pariisiin matkalla olleet Ganimard ja Sherlock Holmes katosivat jäljettömiin.
Beautrelet löysi isänsä, sekä Raymonden joka luultiin kuolleeksi. Oikeasti tämä olikin Lupinin rakastajatar, ja vaimo.
Pian selvisi, että Lupin haikaili suurta Ranskan monarkian aarretta. Beautrelet päätti kilpailla häntä vastaan aarteesta. Vihjeitä löytyi sieltä sun täältä, ja lopulta kun Beautrelet oli löytää viimeisen, ratkaisevan vihjeen, Lupin astui hänen tielleen ja vei vihjeen hänen nenänsä edessä. Niihin aikoihin löytyivät Ganimard ja Holmes sidottuina jostakin päin Ranskaa.
Beautrelet ei luovuttanut, hän jatkoi aarteen etsintää. Kolmetoista päivää meni, ja hän kohtasi naamioituneen miehen kadulla. Mies oli Sherlock Holmes, joka vannoi että sinä päivänä kun Holmes ja Lupin tapaavat, syntyy murhenäytelmä.
Beautrelet jatkoi tutkimuksiaan ja löysi kuin löysikin aarreluolan suun. Hän otti Ganimardin mukaansa ja he lähtivät sisään, poliisien vartioidessa ulkopuolella. He erkaantuivat ja Beautrelet päättyi lounaalle Lupinin ja hänen vaimonsa Raymonden seuraan.
He pakenivat kolmistaan ontosta neulasta, joka ei ollutkaan enää Ranskan monarkian aarrekätkö, vaan Lupinin oma pikku asunto, piilopaikka.
Ganimard mursi ovea oven jälkeen ja löysi pääsalin, mutta Lupin oli jo poissa. Hän lähti veneellä Beautreletin ja Raymonden kanssa kohti Lupin-satamaa. Perille päästyään he lähtivät hakemaan Lupinin imettäjää, mutta Holmes oli ehtinyt ensin. Hän oli jo viemässä vanhaa rouvaa pois, kun Lupin asteli heidän tielleen. Hän vaati Holmesia päästämään rouvan pois, Holmes ei suostunut. Syntyi taistelu, Lupin ampui Holmesia käteen ja päihitti Holmesin poliisitoverit. Pelastettuaan hoitajattarensa, Holmes tähtäsi toisen kätensä avulla Lupinia kohti. Laukaus... kirahdus... Raymonde oli heittäytynyt noiden kahden väliin, kasvot Holmesiin päin. Hän horjui, nosti käden kaulalleen ja kaatui Lupinin jalkoihin.
"Raymonde... Raymonde!" Lupin kietaisi kätensä naisen ympärille ja puristi tätä itseään vasten.
"Kuollut."
Tuli hetken hiljaisuus, Lupin hyökkäsi Holmesin kimppuun, kuristi tätä, mutta lopetti saman tien itkunsa takia. Holmes oli tyrmistynyt teostaan, eikä pystynyt tekemään mitään. Lupin nosti rakkaan Raymonden syliinsä ja lähti hoitajattarensa kanssa, katosi pimeyteen.

~*~
Ei näin pitäisi käydä!! Säälini Lupinia kohtaan sen kun kasvaa, raukka-parka. Nainen jonka takia hän oli hylkäämässä varkautensa ja vanhan elämänsä, nainen jonka hymyn edestä hän teki mitä vain, ja yksi laukaus riitti tuhoamaan sen. Holmes ja Lupin ovat nyt tasoissa, Holmes sai kostonsa, hirveän sellaisen, eikä hän varmasti halunnut sellaista tapahtuvan. Odotan nyt surumielisenä kirjaa 813: Arséne Lupinin seikkailut.

Hauska kohta kirjasta löytyi, kun Beautrelet ilmoitti Ganimardille löytäneensä Ranskan monarkian salaisen aarteen:
Ganimard: Herra Beautrelet, minulla on määräys kehoittaa teitä tässä asiassa ehdottomaan vaitioloon.
Beautrelet: Määräys keneltä? Poliisiprefektuurilta?
Ganimard: Korkeammalta.
Beautrelet: Konseljin presidentiltä?
Ganimard: Korkeammalta.
Bautrelet: Lempo.