Tarinan alkaessa, Arsène Lupin varasti mahonkisen lipaston, joka sisälsi arpalipun, joka voitti seuraavassa arvonnassa miljoona frangia. Arpalipun ostaja nosti suuren metelin, johon Lupin vastasi kirjeellä:
Tilanne on selvä, mutta te ette suostu luovuttamaan minulle t e i d ä n oikeuttanne, enkä minä teille m i n u n arpalippuani. Mitä siis teemme? Minä en näe muuta keinoa kuin: Jakakaamme.
Mutta siihen ei suostuttu, joten Arsène Lupin kidnappasi miehen tyttären ja vaati edelleen puolta miljoonaansa. Mies suostui ja kaikki päättyi hyvin.
Sitten tapahtui murha, josta syytettiin Arsène Lupinin seurassa nähtyä vaaleahiuksista naista. Murhatun jalokivi myytiin huutokaupassa ja huudollaan voittaneelta jalokivi taas varastettiin. Teon taakse asettui Arsène Lupin. Sherlock Holmes kutsuttiin siis Pariisiin löytämään jalokiven ja pidättämään Arsène Lupin.

Hillitön seikkailu alkoi, heti kun Arsène Lupin piti juttutuokiota unkarilaisen ystävänsä kanssa.
Lupin vaikeni yhtäkkiä, alkoi yskiä ja peitti kasvojaan ruokaliinaan.
"Leivän muru väärään kurkkuun?" kysyi ystävä. "Ei, ei se ole syynä." Lupin sanoi tukahtuneella äänellä. "Vaan mikä?" ystävä kysyi. "Minä tarvitsen raitista ilmaa."
"Avaanko ikkunan?"
"Ei, minä poistun, nopeasti, antakaa minulle päällystakkini ja hattuni, minä pakenen."
"Mutta miksi, mitä tämä tietää?"
"Katsokaa noita molempia herroja, jotka tulivat juuri sisään, katsokaahan sitä kookkaapaa, no niin, lähtiessämme, kulkekaa vasemmalla puolellani, jotta hän ei näe kasvojani."
"Mutta kuka hän on?"
"Sherlock Holmes." Lupin sanoi ja rauhottui. "Eikö ole hullua? En minä juuri helposti pelästy, mutta tämä odottamaton näky..."
Ja asiat kuitenkin päättyivät niin, että Sherlock Holmes, Watson, Lupin ja hänen ystävänsä istuivat saman pöydän ääreen juomaan ja juttelemaan. Holmes lupasi kymmenessä päivässä napata Lupinin.

Ensimmäisenä Lupin järjesti heille jekun. Holmes meni tutkimaan murhatun miehen asuntoa, ja totesi että joku oli jo siellä ennen häntä. Syntyi pimeässä kamppailu ja kun Holmes oli voittanut ja makasi koko painollaan miehen päällä...
"WATSON!?"
"HOLMES!?"
"Mitä te täällä teette? Käskinkö minä muka teitä vakoilemaan minua?"
"Vakoilemaan? En minä edes tiennyt että te olette täällä. Mutta kun lähetitte sen kirjeen..."
"En minä lähettänyt kirjettä."
"Ettekö? Kuka sitten?"
"Arsène Lupin. Miksi, sitä en tiedä." Holmes totesi ja kun he olivat poistumassa, oli kolme metriä korkean taloa ympäröivän muurin portti laitettu lukkoon. Talon yläkertaan syttyi valo ja miehet ryntäsivät sinne. Siellä heitä odotti illallinen jonka Lupin heille herrasmiehenä jätti.

Selvisi kuka vaaleahiuksinen nainen oli, ja että hän oli Arsène Lupinin rakastajatar. Sherlock oli juuri viemässä naista erään poliisin käsiin toistaiseksi viattoman maineella, mutta samassa Lupin puuttui asiaan ja lähti pitkälle ajelulle Holmesin ja naisen kanssa.
"Pysäyttäkää auto tai ammun neidin!" Holmes sanoi raivoissaan, osoittaen naista revolverilla.
"Suosittelen tähtäämään poskeen, että osutte ohimoon." Lupin sanoi ajaessaan ylinopeutta töyssyisellä tiellä.  Ja Holmes sai lähtöpassin Englantiin kapteenin hytissä sänkyyn sidottuna.

Lupin oli juuri aikeissa paeta paikalta, kun Holmes seisoikin hänen ovellaan, luvaten että Lupin pääsee pois jos antaa jalokiven takaisin omistajalleen. Lupin kieltäytyi nauraen. Holmes soitti Lupinin rakastajattarelle ääntään hiukan muunnellen ja sopi heille tapaamisen, jonka taka-ajatuksena oli pidättää neiti. Lupin suostui palauttamaan jalokiven sillä ehdolla että hänen rakkaansa päästetään menemään. Holmes otti jalokiven ja lähti tyytyväisenä menemään. Kolmekymmentä poliisia saapui piirittäen Lupinin ja laittaen käsirautoihin.
Holmes ja Watson olivat juuri junassa lähdössä asemalta, kun Lupin ilmestyi heidän eteensä, sanoen hyvästit ja heiluttaen valkoista nenäliinaansa. Au revoir, Sherlock Holmes.

~*~

Ah, kuinka nauroinkaan tätä lukiessani, tiesin alusta lähtien ettei Lupin vangiksi joutuisi yli kymmeneksi minuutiksi. Sinänsä kyllä erehdyin, koska Holmesin vankina Lupin oli kymmenen minuuttia, ja poliisien vankina viitisen minuuttia. Lupinin ja neiti Destangen herkkä hetki oli hellyyttävän kaunis, eikä yhtään siis ihmetytä miksi Holmes ei sitä keskeyttänyt verhon takana piileskellessään. Kymmenen pistettä ja suuri sydän merkki.