torstai, 9. huhtikuu 2009

Stephenie Meyer - Twilight, New Moon, Eclipse & Breaking Dawn

Eivätköhän jo lähes kaikki tiedä mistä nämä kirjat kertovat? Joten sanon vain lyhyesti mielipiteeni; Tarina oli mukaansa tempaava, juoni hienoa ja mukavassa tahdissa etenevää. Ei liian nopeaa mutta ei liian hidastakaan. Ainoaksi ongelmaksi koin juurikin Meyerin kirjoitustyylin. Se oli nimittäin karulla sanalla sanottuna surkeaa. Teksti oli töksähtelevää, varsinkin suomennoksissa. Joitakin asioita jäi välillä erikoisesti pimentoon ja tiettyjä asioita ei selitetty kunnolla. Kirjan idea oli hyvä, toteutus huono.

maanantai, 13. lokakuu 2008

Erich Segai: Sinun poikasi

25.9-10.10.2008 Sinun poikasi
Kirjoittanut: Erich Segai

Bob luuli elävänsä täydellistä elämää vaimonsa Sheilan ja kahden lapsensa Paulan ja Jessican kanssa - kunnes menneisyyden kummitus palasi hänen mieleensä.
Kauan sitten Ranskassa, Bobilla oli ollut yhden yön romanssi kauniin ranskalaisen lääkärinaisen kanssa.
Vuosia myöhemmin Bobin puhelin soi yhtenä tavallisena päivänä, kun eräs hänen vanha ranskalainen tuttunsa kertoo, että heidän yhteinen lääkärituttavansa on kuollut. Ja hänellä oli poika. Bobin poika.
Muutamasta asiahaarasta johtuen Bob joutuu ottamaan poikansa, Jean-Claudén hoiviinsa kuukaudeksi, ja paljastamaan Sheilalle petturuudestaan.
Jean-Claudélle väitetään että hän menee vain äitinsä vanhan tuttavan luokse asumaan, mutta suuri tapahtumien ketju alkaa kutoutua kuukauden ollessa vasta aluillaan.
Bob kertoo lapsestaan parhaalle ystävälleen, joka kertoo asiasta vaimolleen. Kun he keskustelevat asiasta, heidät kuulee heidän poikansa, Davey, joka on ihastunut Bobin esikoiseen, Jessicaan. Davey kertoo Jessicalle ja Jessica kysyy Paulan kuullen totuutta äidiltään. Tytärten paljastettua totuus Jean-Claudélle ja vaadittua että hän poistuu heidän elämästään, Jean-Claudé lähtee isänsä kyydissä kohti lentokenttää, mutta Bob ei halua luopua pojastaan.
He viettävät päivän yhdessä, mutta Jean-Claudé sairastuu vakavasti ja joutuu sairaalaan.
Se saa, omituista kyllä, koko perheen tolaltaan. Ja kun Jean-Claudé paranee, hänet pyydetään takaisin perheeseen.
Kun kuukausi on vihdoin ohi, Jean-Claudén lähtöaika saapuu. Hän on oppinut pelaamaan jalkapalloa, saanut paljon ystäviä ja suosiota. Sheila vaatii Bobia pyytämään poikaa jäämään, mutta loppu saa omituisen käänteen, kun Jean-Claudé sanoo, että hän haluaa lähteä.
Kun lentokone nousee ilmaan ja Bob katselee sitä hetken, ainoa toive joka hänen mielessään on, on se, ettei hänen poikansa unohda häntä.

~*~

Liikuttava, mukaansa tempaava, mutta ei mikään kovin loistava. Hahmokuvaukset ovat vertaansa vailla, mutta juoni on ontuva ja lattea. Jokin jää vain tarinan tunteissa puuttumaan, että kirjaa haluaisi lukea uudestaan. Sääli, sillä kirjan idea on kuitenkin hyvä.

torstai, 10. heinäkuu 2008

Steve Berry: Kolmas salaisuus

3.6-30.6.2008 Kolmas salaisuus
kirjoittanut: Steve Berry

Kauan sitten Portugalissa Fatiman kaupungissa kolme lasta, Lucy, Jacinta ja Fransisco näkivät Neitsyt Marian ilmestyvän heille. Tämä ilmestys toistui joka kuun kolmastoista päivä, kunnes Neitsyt Maria kertoi kolme salaisuutta lapsille. Yksi niistä paljastettiin vasta 2000-luvun alussa, mutta oliko siinä todella kaikki?
Steve Berryn Kolmas salaisuus kertoo papista nimeltä Colin, joka on paavin sihteeri. Hän saa paavi Klemensiltä tehtäväkseen etsiä kolmannen salaisuuden kääntäjä ja pyytää tältä jotain, mutta asiat eivät tietenkään voi mennä niin helposti, eihän? Pian Colinia ympäröi murhat, itsemurhat, valheet ja tekopyhyys, ja myöhemmin jopa Colin tapaa itse Neitsyt Marian. Kolmas salaisuus on kuitenkin mullistavampi, kuin mikään mikä tapahtui sen vuoksi.
Kolmannessa salaisuudessa Neitsyt Maria paljastaa, että Jumala on vihainen ihmisille, jotka riistävät naiselta vapauden päättää synnyttäisikö hän lapsensa vai ei, sekä vapauden ihmisiltä rakastaa ketä haluaa. Tämä tietysti kumoaa katolisen kirkon käskyt koskien abortteja, homoutta ja pappien selibaattia. Colinin tehtäväksi jääkin siis levittää tämä sana maailmalle, mutta onnistuuko hän siinä, sitä kirja ei kerro.

~*~

Itse syyllistyin kirjan kanssa ennakkoluuloihin, mutta nielin ylpeyteni ja luin kirjaa sinnikkäästi eteenpäin. Petyinkö? En. Ikimaailmassa. Kirja käsitteli juuri niitä asiahaaroja, joita itse katolilaisena kyseenalaistan kirkossani. Toivon syvästi, että kirjassa toteutettu oikeus, toteutuisi myös oikeassa elämässä, ja abortin tehneitä, homoja ja pappien selibaatti-lupauksen rikkoneita ei halveksuttaisi enää.

tiistai, 30. lokakuu 2007

813: Arséne Lupinin seikkailuja


20.-30.10: 813: Arséne Lupinin seikkailuja
Kirjoittanut: Maurice Leblanc

Tarinan alussa kuoli upporikas liikemies Kesselbach ja tästä sai käyntikortin perusteella syyt niskoilleen  kuuluisa Lupin! Ja taas oli Lupin vetänyt itsensä mukaan seikkailuun. Murhan syyksi osoittautui se, kun muuan keisarille omistetut kirjeet olivat eksyneet väärille teille ja piilotettu vanhan linnan raunioihin ja Kesselbach niistä tiesi. Lupin oli poliisiprefektissä päällikkönä, eikä kukaan ensin osannut aavistaa mitään. Oli muitakin kuin Lupin, jotka halusivat ne keisarin kirjeet. Lupinin ongelma oli vain saada selville keitä nämä ihmiset oli! Murhia tapahtui monta kappaletta, muunmuassa yksi Lupinin vihollinen, ja tämän mielipuoleksi tullut pikkusisko. Lupin osoitti omituista kiintymystä Geneviève nimiseen tyttöön (joka asui nykyään Lupinin vanhan hoitajattaren luona), vaikka oli samalla rakastunut Dolores Kesselbachiin, aiemmin murhatuksi mainitun leskeen. Tarina päättyikin niin, että tämä Dolores Kesselbach oli kaiken takana, ja kaiken lisäksi Lupinin toisen vihollisen sisko, ja hän itse tappoi veljensä ja siskonsa. Lupin sai kaiken selville sitten kun Dolores yritti tappaa hänet, mutta päätyikin vahingon aiheuttamana Lupinin tappamaksi. Pian Lupinin erääseen juoneen kuulunut Pierre Leduc, jonka Lupin aikoi vihkiä Genevièven kanssa yhteen, tappoi itsensä koska oli rakastanut Doloresta. Tarina päättyi niin, että Lupin sai kirjeet käsiinsä, poltti talon jossa kuolleet Pierre ja Dolores makasivat (jättäen viimeisen kirjeensä pihamaalle, uskotellen itsensä kuolleeksi) ja meni katsomaan hetkeksi Genevievèä, joka paljastui hänen tyttärekseen.
Myöhemmin erakoksi pukeutuneena Lupin pelasti keisarin hengen (jonka tempun hän itse järjesti) ja antoi tälle vaaralliset kirjeet. Sitten hän käveli kallion reunalle ja lausui: "Hyvästi kuolematon ja kolminkertaisesti siunattu luonto! Moriturus te salutat! Hyvästi, kaikki mikä on kaunista maan päällä! Hyvästi, elämä!" Ja hyppäsi tyhjyyteen. Myöhemmin Algeriassa  ilmottautui Luis Perenna -niminen mies muukalaislegioonan palvelukseen, kiroten omaa pelkuruuttaan kun ei uskaltanut itseään hukuttaa meren syleilyyn. Ehkäpä Ranskan puolesta kuoleminen olisi helpompaa...

~*~

Ehkä ei parhaita Lupin-kirjoja, tai sitten vain luin sen liian hitaasti ja pieni pätkä kerrallaan. Hämmästyin Genevièven ja Lupinin isä-tytär-draamasta, en sitä yhtään osannut kuvitella. Tarina oli monimutkainen, mutta Lupinin tapaan erinomainen silti. En osannut sitäkään aavistaa, että Dolores olikin kaiken takana. Mokomakin noita-akka. Ja enää Arséne Lupin ja tiikerinhampaat luettavana.. Suorastaan itkettää kun ei ole enempää käännettynä suomenkielelle. Typerä kieli! Typerät kääntäjät!

keskiviikko, 24. lokakuu 2007

Arséne Lupin: Ontto neula

Voi Lupin-parka! Eikö ne vastoinkäymiset ikinä lopu? Kohtalo saattaa rakastaa Lupinia, mutta ei hänen rakastajattariaan.

~*~

22-24.10 Arséne Lupin: Ontto neula
Kirjoittanut: Maurice Leblanc

Kaksi neitoa heräsi kodissaan keskellä yötä meteliin alakerrassa. He vilkaisivat ikkunasta alas ja näkivät että ikkunasta lähti kaksi miestä tikapuita pitkin, kantaen jotakin.  Neidit menivät paniikkiin, mutta soittivat lopulta palvelijoiden kutsumiseen tarkoitettua kelloa. Alakerrasta kuului kamppailun ääniä. Tytöt juoksivat alakertaa kohti, ja heitä vastassa oli mies lyhty kädessä. Mies otti hattunsa, kumarsi neidoille ja lähti. Tytöt jatkoivat matkaa työhuoneeseen josta metelit oli kuuluneet. Toisen neidin isä, toiselle eno, makasi elossa lattialla, mutta hänen uskollinen toverinsa oli kuollut. Raymonde-niminen neito otti kiväärin seinältä, tähtäsi ikkunasta ulos kohti heille kumartanutta varasta ja ampui. Mies kaatui hetkeksi, mutta jatkoi matkaansa. Raymonde, Victor ja Albert kiersivät kaikki asemiin, mikäli mies pyrkisi pois talon alueelta, mutta mies ei tullut. Hän oli kadonnut.
Asiaa tutkittiin vain murhana, eikä ryöstönä, sillä mitään ei puuttunut. Tutkimuksiin sekaantui nuori mies, jollei jopa poika, joka oli teräväpäisyydestään kuuluisa koulunsa alueella. Hän selvitti, että varas oli Arséne Lupin, mutta murhaaja hän ei ollut. hän päätteli myös, että Lupin ei ollut poistunut vielä kartanon alueelta, sekä Lupinin varastamat esineet oli tosiaan viety, ja niiden väärennökset laitettu tilalle. Ja lopulta, he löysivät pienen salaisen onkalon, jossa makasi ruumis. Ja saivat selville että neljä arvokasta taulua, sekä pyhimysten patsaat oli väärennetty, ja oikeat viety. Lupinin alaisten kosto tämän kuolemasta oli suloinen: Raymonde katosi, ja hänen ruumiinsa kellui meren rannalle muutamaa päivää myöhemmin. Mutta tämä nuori etsivä, Beautrelet, ei uskonut vähääkään Lupinin kuolemaan. Hän selvitti Lupinin oikean olinpaikan ja aikoi tehdä asiasta lehtiartikkelin. Lupin pyysi, käski, anoi ja uhkasi että Beautrelet jättäisi hänet rauhaan ja peruisi kirjoituksensa, mutta tämä ei suostunut. Heistä oli tullut vihollisia. Ja niin alettiin pelaamaan likaisesti, Lupin uhkasi kidnapata Beautreletin isän ja Beautrelet ei silti luopunut  kirjoituksestaan ja lähti. Kidnappaus kävi toteen. Niihin aikoihin myös Pariisiin matkalla olleet Ganimard ja Sherlock Holmes katosivat jäljettömiin.
Beautrelet löysi isänsä, sekä Raymonden joka luultiin kuolleeksi. Oikeasti tämä olikin Lupinin rakastajatar, ja vaimo.
Pian selvisi, että Lupin haikaili suurta Ranskan monarkian aarretta. Beautrelet päätti kilpailla häntä vastaan aarteesta. Vihjeitä löytyi sieltä sun täältä, ja lopulta kun Beautrelet oli löytää viimeisen, ratkaisevan vihjeen, Lupin astui hänen tielleen ja vei vihjeen hänen nenänsä edessä. Niihin aikoihin löytyivät Ganimard ja Holmes sidottuina jostakin päin Ranskaa.
Beautrelet ei luovuttanut, hän jatkoi aarteen etsintää. Kolmetoista päivää meni, ja hän kohtasi naamioituneen miehen kadulla. Mies oli Sherlock Holmes, joka vannoi että sinä päivänä kun Holmes ja Lupin tapaavat, syntyy murhenäytelmä.
Beautrelet jatkoi tutkimuksiaan ja löysi kuin löysikin aarreluolan suun. Hän otti Ganimardin mukaansa ja he lähtivät sisään, poliisien vartioidessa ulkopuolella. He erkaantuivat ja Beautrelet päättyi lounaalle Lupinin ja hänen vaimonsa Raymonden seuraan.
He pakenivat kolmistaan ontosta neulasta, joka ei ollutkaan enää Ranskan monarkian aarrekätkö, vaan Lupinin oma pikku asunto, piilopaikka.
Ganimard mursi ovea oven jälkeen ja löysi pääsalin, mutta Lupin oli jo poissa. Hän lähti veneellä Beautreletin ja Raymonden kanssa kohti Lupin-satamaa. Perille päästyään he lähtivät hakemaan Lupinin imettäjää, mutta Holmes oli ehtinyt ensin. Hän oli jo viemässä vanhaa rouvaa pois, kun Lupin asteli heidän tielleen. Hän vaati Holmesia päästämään rouvan pois, Holmes ei suostunut. Syntyi taistelu, Lupin ampui Holmesia käteen ja päihitti Holmesin poliisitoverit. Pelastettuaan hoitajattarensa, Holmes tähtäsi toisen kätensä avulla Lupinia kohti. Laukaus... kirahdus... Raymonde oli heittäytynyt noiden kahden väliin, kasvot Holmesiin päin. Hän horjui, nosti käden kaulalleen ja kaatui Lupinin jalkoihin.
"Raymonde... Raymonde!" Lupin kietaisi kätensä naisen ympärille ja puristi tätä itseään vasten.
"Kuollut."
Tuli hetken hiljaisuus, Lupin hyökkäsi Holmesin kimppuun, kuristi tätä, mutta lopetti saman tien itkunsa takia. Holmes oli tyrmistynyt teostaan, eikä pystynyt tekemään mitään. Lupin nosti rakkaan Raymonden syliinsä ja lähti hoitajattarensa kanssa, katosi pimeyteen.

~*~
Ei näin pitäisi käydä!! Säälini Lupinia kohtaan sen kun kasvaa, raukka-parka. Nainen jonka takia hän oli hylkäämässä varkautensa ja vanhan elämänsä, nainen jonka hymyn edestä hän teki mitä vain, ja yksi laukaus riitti tuhoamaan sen. Holmes ja Lupin ovat nyt tasoissa, Holmes sai kostonsa, hirveän sellaisen, eikä hän varmasti halunnut sellaista tapahtuvan. Odotan nyt surumielisenä kirjaa 813: Arséne Lupinin seikkailut.

Hauska kohta kirjasta löytyi, kun Beautrelet ilmoitti Ganimardille löytäneensä Ranskan monarkian salaisen aarteen:
Ganimard: Herra Beautrelet, minulla on määräys kehoittaa teitä tässä asiassa ehdottomaan vaitioloon.
Beautrelet: Määräys keneltä? Poliisiprefektuurilta?
Ganimard: Korkeammalta.
Beautrelet: Konseljin presidentiltä?
Ganimard: Korkeammalta.
Bautrelet: Lempo.